Klaavola säilyi saman suvun omistuksessa 300 vuotta

Klaa­vo­lan tila mai­ni­taan his­to­rian­kir­jois­sa jo 1600-luvul­­la. Aiko­naan suu­ri ja vara­kas maa­ti­la toi­mi pit­kään rust­hol­li­na eli rat­su­ti­la­na. Tila kes­tit­si mat­kaa­jia tar­jo­ten näil­le yösi­jan, levän­neen rat­sun sekä ruo­kaa ja juo­maa. Lisäk­si Klaa­vo­las­sa vil­jel­tiin ja pidet­tiin eläi­miä.

Klaa­vo­la sai nimen­sä 1620-luvul­­la tilaa asut­ta­neen Klaus Mar­kun­po­jan mukaan. Myö­hem­min (1744) tila jaet­tii vel­jes­ten kes­ken kah­tia ja vie­rei­sel­le ton­til­le raken­net­tiin myös toi­nen näyt­tä­vä hir­si­ta­lo nimel­tään Klaa­vo.

Tilan nykyi­nen pää­ra­ken­nus raken­net­tiin 1700–1800-lukujen tait­tees­sa. Alun­pe­rin man­sar­di­kat­tois­ta pari­tu­paa myö­hem­min laa­jen­net­tiin use­aan ottee­seen ja kat­to­tyyp­pi vaih­det­tiin har­ja­ka­tok­si. Myös ikku­noi­den paik­ko­ja on ajan saa­tos­sa vaih­del­tu ja avo­kuis­tis­ta teh­ty lasi­ve­ran­ta.

1970-luvul­­la tyh­jil­leen jää­nyt­tä Klaa­vo­laa kun­nos­tet­tiin Tuusu­lan kun­nan toi­mes­ta 1980-luvun alus­sa. Nyt muu­ta­ma vuo­si­kym­men myö­hem­min oli Trä­husin vuo­ro paran­nel­la talo­van­hus­ta taas ehom­mak­si. Klaa­vo­lan alim­mat hir­ret ken­gi­tet­tiin ja tien­puo­lei­sen pää­dyn lau­ta­ver­hoi­lu uusit­tiin. Lisäk­si raken­nus maa­lat­tiin pel­la­va­öl­jy­maa­lil­la kaut­taal­taan.

Klaa­vo­lan pää­ty­lau­doi­tuk­sen alta pal­jas­tui his­to­ri­aa valot­ta­va todis­te: puu­hun kai­ver­ret­tu vuo­si­lu­ku 1844. Museo­toi­mi rie­mas­tui löy­dös­tä ja kai­ver­rus pää­tet­tiin jät­tään näky­viin. Pie­net pyö­reät ikku­nan­reiät kät­kim­me lau­doi­tuk­sen alle pii­loon kuten aiem­min­kin oli teh­ty. Vuo­ri­lau­to­jen välis­tä löy­ty­neel­le vis­pi­läl­le emme ihan suo­raan kek­si­neet seli­tys­tä. Klaa­vo­las­sa vie­rail­lut suvun peril­li­nen tie­si ker­toa, että keit­tiö­työt oli aikoi­naan teh­ty sel­lai­sel­la tohi­nal­la että mai­dot rois­kui­vat kir­nu­tes­sa pit­kin sei­niä kun emän­nil­lä oli kii­rus pääs­tä vapaa-ajan viet­toon. Lie­kö siis ihme jos samas­sa len­tää vis­pi­lä­kin seinän…sisään?!

Kol­meen vuo­si­sa­taan mah­tuu monen­moi­sia kään­tei­tä. Sotien aikaan raken­nuk­set sai­vat huu­tia ja kar­jaa ryös­tet­tiin. Venä­läi­nen varus­kun­ta­kin tul­la tup­sah­ti Klaa­vo­lan mail­le – aivan pää­ra­ken­nuk­sen kyl­keen. Sil­ti nau­rua on aina riit­tä­nyt. Hevos­kär­ryil­lä on ral­lat­tu niin että reki on kaa­tu­nut. Tuvas­sa on pol­tet­tu vii­naa, jota on tar­joil­tu rust­hol­lin vie­rail­le. Klaa­vo­las­sa on syn­nyt­ty ja kuol­tu, siel­tä on karat­tu meril­le ja takai­sin maa­ta vil­je­le­mään. His­to­ri­aan on jää­nyt myös Klaa­vo­las­sa syn­ty­nyt arvos­tet­tu tai­de­maa­la­ri, jon­ka viu­lun­soit­to veran­nal­la kuu­lui aina Tuusu­lan­jär­vel­le asti. Eläi­mis­tä eri­koi­sim­pa­na mai­ni­taan pula-aika­­na hil­lit­tö­mäk­si kas­va­nut 350-kiloi­­nen jät­ti­si­ka.

Värik­käis­tä vai­heis­taan Klaa­vo­la on sel­vin­nyt var­sin hyväs­sä kun­nos­sa. Peri­kun­nan toi­veis­sa oli että tila säi­lyy museo­na ker­to­mas­sa tule­vil­le suku­pol­vil­le tari­noi­ta maa­seu­dun työs­tä ja elä­mäs­tä. Pie­nen päi­vi­tys­työn ansios­ta Klaa­vo­lan pää­ra­ken­nus on taas komea ja ter­ve, kuten rei­lu 200-vuo­­ti­aan kuu­luu­kin olla.

Klaa­vo­lan koti­seu­tu­museo (Klaa­vo­lan­tie 3, Tuusu­la) on avoin­na ma-pe klo 9–16.